fbpx

Kirjaudu palveluun

Mediamyynti Sää ja live-kuva Koti Costalla
Dronet pelastustehtävissä Fuengirolan rannoilla

Dronet pelastustehtävissä Fuengirolan rannoilla

Innovatiivisia ideoita Fuengirolassa

Fuengirolan kaupunki on ottanut käyttöön innovatiivisen dronepohjaisen ilmavalvontapalvelun lisätäkseen rantojensa turvallisuutta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaista järjestelmää käytetään Andalusiassa ja sen pääasiallisena tavoitteena on parantaa uimareiden turvallisuutta sekä ennaltaehkäistä onnettomuuksia. Dronet eivät ainoastaan valvo uimareita, vaan voivat myös heittää ilmatäytteisen pelastusrenkaan vedessä oleville ihmisille, jos he ovat hukkumis vaarassa. Järjestelmä on ollut toiminnassa kesäkauden ajan. Tämä uusi kokeilu aloitettiin 1. kesäkuuta ja jatketaan aina 15. syyskuuta asti.

Yli 3000 lentoa

Tänä kesänä dronet ovat suorittaneet yli 3 000 toimenpidettä, joista valtaosa on ollut tavanomaista valvontaa ja onnettomuuksien ehkäisyä. Kuitenkin noin 12 % tehtävistä on ollut reaktiivisia toimenpiteitä uimarien auttamiseksi ja dronen ohjaajalla on mahdollisuus kommunikoida uimarin kanssa integroidun kaiuttimen kautta.

Fuengirola panostaa innovaatioihin

Fuengirolan pormestari Ana Mula on korostanut, kuinka kaupunki on vuosien ajan panostanut innovaatioihin ja uuden teknologian hyödyntämiseen erityisesti rantojensa turvallisuuden parantamiseksi. Hän mainitsi, että rannat ovat tärkeä vetonaula kaupungille ja niiden turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää niin paikallisille kuin turisteillekin. Andalusian hallinnon neuvonantaja Antonio Sanz on puolestaan ylistänyt Fuengirolan turvallisuusponnisteluja ja nimennyt kaupungin esikuvaksi koko alueelle turvallisuustoimenpiteissään.

Moderni teknologia apuna

Tämä dronien käyttöönotto rannikkoturvallisuudessa näyttää olevan esimerkki siitä, miten modernia teknologiaa voidaan käyttää parantamaan ihmisten elämää ja turvallisuutta.

Alkuperäinen artikkeli
El Español

Samankaltaiset julkaisut