Vaelluksella vuoristossa
Moni katselee rannikkoa ympäröiviä vuoria haikeana aurinkotuolista ja miettii, että olisi kiva lähteä valloittamaan vuoria mutta kun ei ole kaveria tai ei tunne vaellusreittejä. Vaeltajien oppaaksi on julkaistu jo kolme vaellusopasta, tuorein Ole-kustannuksen VAMOS! Mutta myös ohjattuja vaelluksia on tarjolla ja sinne voi lähteä ihan yksinkin. Ennen koronaa rannikolla oli useita vaellusretkien järjestäjiä, mutta korona vei heistä ainakin osan. Mutta ei Roy Roosia. Royn Andalusian Elämysretket on tajonnut vuosia mukavia ja rentoja reissuja, joihin olen osallistunut useita kertoja.
Viime syksynä tein muutaman ystävän kanssa epäonnistuneen vaellusmatkan Benahavikseen. Oppaana oli Aurinkorannikon Patikkareitit, mutta menimme totaalisesti harhaan. Ehkä kirjassa mainittuja vesisäilijöitä ei enää ollut ja tieverkostokin on muuttunut sitten vuoden 2008, jolloin kirja julkaistiin. Päädyimme jonnekin vuoren rinteelle, jossa polku katosi kivikasojen joukkoon ja jossa viimeisen sata metriä lähes konttasimme vierivien kivien seassa.
Kun veri taas veti vuorten rauhaan, halusimme tällä kertaa nauttia kävelystä ilman että vähän väliä pitää pysähtyä tulkitsemaan opaskirjan ohjeita ja ilmottauduille Royn opastamalle matkalle. Repussa vettä ja pienet eväät, jalassa kunnon lenkkarit odottelimme kotikadullamme Royn kuljetusta, joka oli ovelta ovelle.
Benahavis on viehättävä kylä, joka sijaitsee vuoristossa Marbellan ja Esteponan välissä, noin seitsemän kilometriä rannalta 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Kylä on vanha arabikylä, jossa on käyty useita taisteluita arabien ja kristittyjen välisissä sodissa.
Jätimme auton parkkiin Ermita Virgen de Rosarion parkkipaikalle, jossa sunnuntaisin on kirpputori. Noin viiden kilometrin vaellusreitti on helppokulkuinen vaikka matkalla on jonkin verran nousuja ja laskuja mutta polun pinta on tasainen.
Melko pian reitti alkaa noudatella vanhaa vesikanavaa, jonka arabit rakensivat tuhat vuotta sitten ja jota pitkin vuorilta tuotiin vettä alempana oleviin kyliin ja viljelmille. Ihailimme reunakivien tasaisutta ja ihmettelimme työmäärää, jonka pitkä kanava on vaatinut. Puolessa välissä reittiä pysyhdyimme syömään eväitä ja lepäämään hetkeksi.
Benahaviksen kylässä on kapeita katuja valkoisine taloineen ja värikkäine kukkaitutuksineen jotka rönsyilevät pitkin seiniä ja portteja.
Keskusaukiolla on monta hyvää ravintolaa, mutta niitä on joka kadulla. Benahaviksessa on eniten ravintoloita neliökilometriä kohden kuin missään muussa andalusialaisessa kylässä ja sitä kutsutaankin Aurinkorannikon keittiöksi. Siellä on myös viiden tähden hotelli. Liekö syynä se, että Benahaviksessa on lehtitietojen mukaan ökyrikkaiden katu, joka on Espanjan kallein ja jossa talojen keskihinta on 10 miljoonaa eruroa. Tosin me emme törmänneet tähän El Coto de la Zagaleta -asuinalueeseen, mutta jossain vuorten sylissä piilossa uteliaiden katseilta se sijaitsee.
Enpä ennen tiennyt muuta sudenkorennoista kuin että ne ovat isokokoisia hyönteisiä, ja että niitä lentelee Suomessa, mutta käynti Benahaviksen lammella lisäsi tietämystäni. Malagan provinssissa on 54 lajia sudenkorentoja, Benahaviksen lammella niitä elää 32 lajia.
Kaiken kaikkiaan matka oli antoisa. Roy on asunut kauan Espanjassa ja perehtynyt syvällisesti Andalusiaan ja sen historiaan. Hänellä on paljon tietoa ja mukavia juttuja, matkalla pysähdyimme välillä tutkimaan kasveja, välillä kurkistelimme kuoppaan, jossa oli poltettu kalkkia ja saimme hyvän käsityksen siitä, miten valkoisia taloja on kalkittu.
Royn autossa on tilaa vain seitsemälle matkustajalle. Pienessä ryhmässä kaikki kuulevat ja saavat äänensä kuuluviin. Lisäksi matkalla aina oppii tuntemaan uusia paikkoja ja uusia ihmisiä.
Kiitos Roy ja mukavat matkakumppanit.
