fbpx

Kirjaudu palveluun

Mediamyynti Sää ja live-kuva Koti Costalla
Uudet tilat Aurinkorannikon sosiaalityön hankkeelle

Uudet tilat Aurinkorannikon sosiaalityön hankkeelle

Suomen Merimieskirkon sosiaalityön hanke Espanjan Aurinkorannikolla on saanut Fuengirolan kaupungilta uudet tilat käyttöönsä.

Kolme vuotta Aurinkorannikolla toiminut sosiaalityön hanke on osoittautunut tärkeäksi pilariksi Aurinkorannikon suomalaisväestön keskuudessa ja tämän on huomanut myös Fuengirolan kaupunki, joka lahjoittikin tämän hankkeen käyttöön toimistotilat Fuengirolasta. Tämä hanke on suunnattu erityistä tukea ja apua tarvitseville Aurinkorannikolla asuville tai liikkuville suomalaisille.

Merimieskirkon sosiaalikuraattoreina toimivat Tia Raunio sekä Nina Tölli sanovatkin yhteen ääneen kiitoksensa Fuengirolan kaupungille, että nyt on kiva työskennellä sekä helppo ottaa uudessa toimistossa apua tarvitsevia vastaan.

Sosiaalikuraattorit käyvät vielä tuttuun tapaan seurakuntakodilla calle Salinaksella, Fuengirolassa.

Toivommekin että tämä tärkeä työ saa jatkuvuutta, että Aurinkorannikon suomalaisväestön sosiaalisiin ongelmiin auttava elin pystyy toimimaan vastaisuudessakin.

Samankaltaiset julkaisut